Life After Oil Crash –sivusto käyttää maailmaa koittavan tulevan tilanteen selventämiseksi seuraavanlaista esimerkkiä:
“The ramifications of Peak Oil for our civilization are similar to the ramifications of dehydration for the human body. The human body is 70 percent water. The body of a 200 pound man thus holds 140 pounds of water. Because water is so crucial to everything the human body does, the man doesn’t need to lose all 140 pounds of water weight before collapsing due to dehydration. A loss of as little as 10-15 pounds of water may be enough to kill him. In a similar sense, an oil-based economy such as ours doesn’t need to deplete its entire reserve of oil before it begins to collapse. A shortfall between demand and supply as little as 10-15 percent is enough to wholly shatter an oil-dependent economy and reduce its citizenry to poverty.”Esimerkin on tarkoitus selventää, että jopa pienet pudotukset öljyntuotannossa vaikuttavat suuresti maailmantalouteen. 1970-luvun energiakriisin aikaan 5 %:n tuotannon lasku lähes nelinkertaisti öljyn hinnan väliaikaisesti. Erona nykytilanteeseen on se, että pysyvän tuotannon vähenemisen seurauksena hinta tulee tulevaisuudessa myös pysymään korkealla. Pudotusta tulevat hyvin todennäköisesti lisäämään myös sodat, terrorismi, ilmastonmuutos ja muut mukavat bonustekijät. Arviot vuosittaisesta tuotannon laskusta vaihtelevat 3-13 prosenttiyksikön välillä. Esimerkkinä, 8 %:n vuosittainen lasku vähentäisi vuosittaista öljyntuotantoa 50 % yhdeksässä vuodessa.
Kuva 1. Öljyn hinta 1947-2007 (WTRG Economics).Ok, öljyhuipun koittaessa bensan hinta nousee. Jätänpä siis autolla ajelun vähän vähemmälle. Problem solved. Mutta mietitäänpä asiaa hieman pidemmälle:
Raakaöljyä ei käytetä pelkästään kuljetuksiin. Otetaan esimerkiksi maanviljely: torjunta-aineet, lannoitteet, maatalouskoneet ja niiden valmistus perustuvat öljyyn, puhumattakaan ruoan säilytyksestä tai jakeluverkosta. Muita “öljyjohdannaisia” ovat esim. lääkkeet, veden jakelu, puolustusvoimat, muovit, tietokoneet sekä muut huipputeknologiatuotteet. Yhden auton tuottaminen kuluttaa fossiilisia polttoaineita (öljy, maakaasu, kivihiili) kaksi kertaa auton painon määrän; yhden gramman mikrosiru 630 kertaa; tietokone 10 kertaa.
Myös nykyaikainen pankkilaitos on riippuvainen koko ajan lisääntyvästä halvan öljyn saatavuudesta sekä maakaasusta. Halvan öljyn aikakautena pankit ovat luoneet pääomaa lainaamalla rahaa enemmän mitä niillä on ollut talletuksina, luottaen talouden tulevaan ja jatkuvaan kasvuun. Kun nyt öljy alkaa huveta, maailmantalouden tuleva kasvu ei olekaan enää niin pätevä pantti ylisuurille lainoille. Tämä taas suistaisi pörssit laskuun (tulevaisuuden odotukset alentuisivat). Investointisektorilla on tämän myötä dilemma: sen täytyy suojella omia sekä asiakkaidensa varoja samaan aikaan kun se on haluton itse laukaisemaan paniikin ja alamäen. Tulos on nähtävissä. Energia-asiantuntijat pistävät öljyn jatkuvan hinnan nousun ja tuotannon ongelmat pienempien tekijöiden piikkiin: on ongelmia Nigerian kapinallisten kanssa, pommi-iskuja Irakin öljyputkiin, lentäviä kirahveja Venezuelan poraustorneissa…mutta ei, ei halpa öljy ole loppumassa. ”Kaikki on yhtä hyvin kuin ennenkin”, öljy-yhtiöiden edustajat vakuuttavat. Totta kai edellä mainitut tekijät vaikuttavat öljyn saatavuuteen ja sitä kautta hintaan, mutta siitä suurimmasta tekijästä, halvan öljyn hupenemisesta, ei uskalleta tai tajuta puhua.
Vuonna 2002 öljybarrelin hinta vaihteli 20-30 dollarin välillä, mutta tänä syksynä se on noussut siitä jo yli kolminkertaiseksi. Silti öljy-yhtiöt budjetoivat uusien kenttien löytymiseen vain murto-osan, ja vaikka öljytankkerit ovat täyteen ahdettuja, laivoja poistetaan käytöstä nopeampaan tahtiin mitä uusia otetaan käyttöön. Uusia jalostamoita ei ole rakennettu Yhdysvaltoihin lähes 30 vuoteen. Miksiköhän? Öljy-yhtiöt haluavat pysyä voitollisina, eivätkä ne tee liikaa investointeja, koska öljyä tulee olemaan vähemmän ja vähemmän. Ei ole mitään järkeä rakentaa miljoonia maksavaa infrastruktuuria vain väliaikaista pumppausta varten.
Öljy-yhtiöiden fuusiot ovat myös lisääntyneet jatkuvasti: kertooko tämä siitä, että yhtiöt pelkäävät vain viimeisimpien ja isoimpien yritysten selviävän tulevista ajoista? Taseiden pönkittäminen uuden sisaryhtiön barreleilla ei varmasti tee myöskään pahaa - onhan jo olemassa olevien varojen ostaminen toiselta yhtiöltä luultavasti halvempaa mitä uusien öljykenttien etsiminen. Vuonna 2005 ExxonMobil suositteli polttoainetehokkuutta rajoittamaan lisääntynyttä kysyntää - jos öljyä on riittämiin, eikö korkeampi tuotantoaste olisi parempi keino yhdelle maailman suurimmista öljy-yhtiöistä? Näin maailma, etenkin Yhdysvallat, on toiminut aina 70-luvun energiakriisistä lähtien.
Osasyynä fuusioihin saattaa olla myös öljy-yhtiöiden voittojen suuruus. Suurimmat yritykset tahkoavat erittäin suuria voittoja vuosittain, ja yleensä näitä varoja on käytetty öljyn etsintään, uusien kenttien vaatimiin investointeihin ja teknologian kehitykseen. Koska etsittävää ei kuitenkaan enää ole suurissa määrin, yhtiöt ovat käyttäneet varojaan toisten yritysten tai omien osakkeidensa ostamiseen. Jatkossa öljy-yhtiöiden voitot todennäköisesti vain kasvavat kansan luullessa rahojen menevän öljyä korvaavien energiamuotojen tutkimukseen ja kehitykseen.
Tosin, vaikka viime vuosina Totalin, Exxonin ja PB:n tuotekehityspanostukset ovat junnanneet paikoillaan, muutamat suuret öljy-yhtiöt ovat sen sijaan lisänneet kehityspanoksiaan, Chevron kahdessa vuodessa 90 ja Shell 60 prosenttia. Syitä on monia, mm. hupenevat öljyvarat: kehittynyt teknologia on hyvä neuvotteluase pyrittäessä solmimaan kumppanuuksia Venäjän tai Kiinan valtionyhtiöiden kanssa. Silti t&k -panokset suhteutettuna liikevaihtoon ovat yhä vähäisiä, esim. Shell käyttää liikevaihdostaan tutkimukseen alle 0,3 prosenttia.
Talousmaailmassa yleisesti uskotaan, että markkinat eivät koskaan ole väärässä. Jos maailma olisi halvan öljyn aikakauden lopussa, kysyntä ja tarjonta korjaisivat tilanteen itsestään: Yleisesti, kun hyödykettä on riittämättömästi, sen hinta nousee. Tällöin ihmiset alkavat käyttää hyödykettä vähemmän ja etsivät sille vaihtoehtoja. Mutta koska energia on kaiken talouden perusta, se ei ole hyödykkeenä lähellekään niin joustava. Esim. 1970-luvun 5 %:n tuotannon hiipuminen nosti hintoja siis 400 %, mutta kysyntä laski vasta todella pahojen talouden ongelmien jälkeen. Vaihtoehtoisten energialähteiden tukeminen vaatii korkeaa öljyn hintaa, mikä osaltaan vaikeuttaa markkinoiden sopeutumista tilanteeseen. Nousevat hinnat vain pahentaisivat ongelmaa esim. sotien muodossa. Ongelman ydin on siinä, että kun tuotanto saavuttaa huippunsa, alkaa alamäki jota ei voida pysäyttää kysynnän yhä noustessa. Tässä vaiheessa vaihtoehtojen pitäisi olla jo valmiina korvaamaan energiavajetta. Valitettavasti maailman energiastruktuuri on vuosikymmenten päässä tästä pisteestä.
Öljyn kysynnästä, tarjonnasta sekä hinnasta löytyy tuoretta reportaasia The Oil Drumin sivuilta.
Vielä muutama sana tulevaisuuden energiatarpeesta:
Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana maailman energiankulutuksen odotetaan kasvavan 1,5-2,5 prosenttia vuodessa talouden tilanteen ja energian pitkäaikaishinnan mukaan. 2,5 % tarkoittaa öljyn ja muun energian kysynnän kaksinkertaistumista vuoteen 2032 mennessä. Myös maakaasun käyttö yli kaksinkertaistuu, ja kivihiilen käyttö seuraa perässä vähintään 60 %:n nousulla.
Kovia lukuja ottaen huomioon, että jo tällä hetkellä maailmassa elää 1,5 miljardia ihmistä ilman sähköä tai fossiilisia polttoaineita.
Yhdysvallat käyttää kaikesta energiasta 25 %, vaikka sen väestö on alle 5 % maailman väestöstä. Amerikassa elämäntapa on kaksi kertaa energiaintensiivisempää mitä Euroopassa ja Japanissa, ja yli kymmenkertainen maailman keskiarvoon verrattuna. Kehittyvät maat, lähinnä Aasiassa Kiinan johdolla, kuitenkin kirivät energiankulutuskuilua kiinni. Paul Roberts kertoo kirjassaan ”Kun öljy loppuu” (Alkuperäisteos ”The end of Oil”) joitain enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia lukuja: Ennen vuotta 1985 vain seitsemällä prosentilla kiinalaisista oli jääkaappi, nykyään luku on yli 75 prosenttia. Television omistajien lukumäärä on kohonnut 17 prosentista 86 prosenttiin. Ilmastointilaitteiden määrä on lisääntynyt 50-kertaiseksi. Joidenkin arvioiden mukaan Kiinassa saattaa olla 100-200 miljoonaa autoa vuonna 2020. Intiassa autonomistajien määrä on kolminkertaistunut viimeksi kuluneena vuosikymmenenä ja sen odotetaan yli kolminkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä.
Kaiken kaikkiaan kehittyvässä maailmassa öljyn kysynnän odotetaan lisääntyvän yli 250 prosentilla, eli vuoden 2003 noin 25 miljoonasta päivittäisestä barrelista jopa 67 miljoonaan päivittäiseen barreliin vuonna 2020. Vuoteen 2020 mennessä maakaasun kulutus kehittyvässä maailmassa on lähes kolminkertaistunut. Myös sähkön kysyntä nousee 2,5-kertaiseksi nykyisestä. Täten vuoteen 2020 mennessä Kiina ohittaa Yhdysvallat suurimpana hiilidioksidipäästöjen tuottajana.
Jos kehitysmailla on vaihtoehtona energiatuotantonsa vähentäminen tai kivihiilen käyttö, arvaa kumman vaihtoehdon ne valitsevat? On täysin mahdotonta ajatella, että esim. Kiinan maalaisväestö, joka on kasvaneen energiatuotannon ansiosta päässyt eteenpäin 1800-lukulaisista elämäntavoistaan, luopuisi kivihiilen käytöstä ”puhtaamman ympäristön puolesta”. Siinä eivät paljon kasvihuonepäästöt kiinnosta, kun vaihtoehtona on tuotannon kasvun pysähtyminen tai maaseudulla elämän jatkuminen ilman sähköä. Näin siis kehittyvät markkinat lisäävät energiankäyttöään ja elintasoaan, lisäten samalla myös öljyn kysyntää.
Muiden kuin öljyä omistavien maiden tilannetta pahentaa vielä se seikka, että kun öljyä pumppaavan valtion, sanotaan vaikka Saudi-Arabian, tuotanto lähtee pysyvään laskuun, sen öljynvienti laskee huomattavasti enemmän mitä on tuotannon lasku. Kasvava talous kuten Saudi-Arabia tottakai käyttää itse ensin tarvitsemansa öljyn, ja vasta sen jälkeen öljy menee vientiin. On huomioitava, että useimmissa suurissa öljyntuottajamaissa, varsinkin kehittyvissä sellaisissa, kansallinen öljynkulutus on nousussa.
Alla muutama graafi havainnollistamaan tilannetta. Ensin kuvaajat Indonesian ja Iso-Britannian tuotannosta, kulutuksesta sekä öljynviennistä:
Seuraavassa The Oil Drumin kehittämä, viennin vähenemisestä kertova malli ELM, rinnalla Indonesian ja Britannian muutos öljynviennissä maiden öljyhuippujen jälkeen:
Kuten kuvaajasta (hetken derrickoinnin jälkeen) selviää, maiden öljynvienti lähti huomattavaan laskuun kansallisen peak oilin jälkeen. Kaikki maat eivät toki käyttäydy täysin samalla lailla kuten Indonesia ja Iso-Britannia, mutta periaate on kuitenkin sama: kun kansallinen öljyntuotanto alkaa vähentyä, siitä kärsii ensimmäisenä vienti, ei oma kansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti